Valmis multa havukasveille
Torpanpiha® havupuumulta

Havupuumulta on kevyesti lannoitettu levitysvalmis happaman maan kasveille. Se on valmistettu puhtaista raaka-aineista ja tarkoitettu piha- ja puistorakentamiseen.

Se soveltuu puille, pensaille ja perennoille jotka vaativat happaman maan. Esimerkiksi havupuiden ja alppiruusujen (Rhododendron) istuttamiseen ja istutusten korjaamiseen.

Torpanpiha® havupuumulta on valmistettu sekoittamalla hietamoreenia, tummaa turvetta ja savea. Seos seulotaan ja siihen lisätään lannoitteet. Perustamisvaiheessa multaa ei tarvitse lannoittaa yleisimpiä kasvilajeja varten. Multaan lisätty hidasvaikutteinen typpilannoite vähentää hoitolannoitustarvetta ensimmäisenä kasvukautena. Myöhempinä vuosina hoitolannoitetaan tavanomaisesti.

Tuotekuvaus:

Kivennäismaapitoinen kalkitsematon, ”kevyesti” lannoitettu ja seulottu levitysvalmis kasvualusta. Seos koostuu hietamoreenista, tummasta kasvuturpeesta ja seulontatavoite on alle 30 mm.

Käyttökohteet:

Seos on happaman kasvualustan vaativille puille, pensaille ja perennoille. Multa soveltuu erityisesti istutusalueiden perustamiseen ja korjaamiseen.

Tiivistyminen:

Tuote tiivistyy käytössä noin 17 % verrattuna irtotavaran toimitustilavuuteen. Irtotavaraa on syytä tilata noin 20 % lopullista tilavuutta enemmän. Laskurimme huomioi tämän jo laskukaavassa.

Käyttöohjeet:

Tuote sopii sellaisenaan kasvualustaksi, jota voi levittää kunnostetun pohjamaan päälle. Perustamisvaiheessa tuotetta ei tarvitse lannoittaa yleisimpiä happaman maan kasvilajeja varten. Seokseen lisätty hidasvaikutteinen typpilannoite vähentää hoitolannoitustarvetta ensim­mäisenä kasvukautena. Myöhempinä vuosina hoitolannoitetaan tavan­omaisesti.

Toimitus:

Irtotavarana autokuormittain, pienemmät erät noudettuna tai isommat erät toimitettuna suoraan kotiin.


Lataa tästä tuotekortti