Puhdas multa
on puoli ruokaa

Torpanpiha® multa valmistetaan perinteikkään reseptin mukaan Espoossa ja Vantaalla

Torpanpiha® multa valmistetaan vuosikymmenten kokemuksella ja perinteikästä reseptiikkaa noudatten Tieluiska Oy:n omilla multa-asemilla Espoossa ja Vantaalla. Jopa 90% mullan valmistuksessa käytetystä kiviaineksesta on lähialueilta kierrätettyjä maa-aineksia.

Olemme rekisteröityneet kasvualustavalmistajana Ruokavirastoon (ent. Evira), joka valvoo tuotantoa Suomessa. Lisäksi laadukkaasta tuotteestamme on aina saatavilla tuoteseloste, sekä analyysitiedot.

Torpanpiha® mullan valmistaja on Tieluiska Oy,

perinteikäs perheyritys, jonka päätoimiala on maa- ja ympäristörakentaminen. Juuremme ovat 70-luvulla “Kekkosen ajassa” jolloin muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin oli suurta. Suomirock oli uutta ja rock-festivaalit sekä etelänmatkailu yleistyi. Kiihtyvällä tahdilla rakennettiin kasvavien kaupunkien lähiöitä ja luotiin viihtyisää tiiviimpää ympäristöä n. 4 miljoonan asukkaan Suomessa.

“Tieluiskalaiset” tekivät silloin jo työnsä antaumuksella ja suurella rakkaudella, samalla asenteella kuin aikanaan suolla seissyt Jussi kuokki itselleen asuintilaa.

2000-luvun alussa ympäristörakentamisen laatu oli jo merkittävä kilpailuvaltti. Yrityksessä olevan osaamisen avulla kehiteltiin oma multaresepti, jonka avulla varmistettiin koko rakentamisen ketju ja kokonaislaatu. Kun parasta mahdollista rakennettiin, haluttiin olla varmoja että joka kerros työn tuloksessa on samalla intohimolla viimeistelty.

Näin syntyi Torpanpiha®, jota ammattilaiset kutsuvat välillä vieläkin “Tieluiskan multa” -nimellä. Rakentajat arvostavat vahvaa osaamista ja tuotteiden tasalaatuisuutta. Torpanpiha® multaan voit luottaa!

Alussa multaa valmistettiin vain omiin tarpeisiin, mutta pian sana kiiri ja nykyään olemmekin jo Etelä-Suomen suurin irtomullan valmistaja.

Täällä voit tutustua Tieluiska Oy:n tarinaan.

Torpanpiha